Tiina Puranen

Olen Tiina Puranen työnohjaaja, vyöhyketerapeutti ja sosionomi (YAMK). Perustin Simelin antaakseni ammattitaitoista työnohjauspalvelua Itä-Suomen alueella.
Työnohjaajaksi olen opiskellut Helsingin yliopiston Vantaan täydennyskoulutuskeskuksessa.
Koulutus on 35 opintoviikon laajuinen ja kestää kaksi vuotta.
Toimintaani työnohjaajana ovat vaikuttaneet vahvasti kouluttajani/työnohjaajat Martti Lindqvist, Seija Mansnerus-Matikka ja Matti-Pekka Virtaniemi.

Sisäisen hyvinvoinnin ohjaajaksi valmistuin vuonna 2006 Helsingissä. Halusin voimaannuttaa itseäni ja löytää keinoja ja menetelmiä vahvistamaan omaa henkistä kasvuani ja hyvinvointiani. Koulutus kesti vuoden ja opettajana toimi Sari McGlinn. Vyöhyketerapia-opinnot aloitin vuonna 2012 Kairon Instituutissa ja toukokuussa 2017 valmistun tunnevyöhyketerapeutiksi.


Työnohjauksen lisäksi olen työskennellyt
• kouluttajana ja opettajana
• eri sosiaalialan sektoreilla
(lastensuojelu, päivähoito, kehitysvammahuolto)
• myynti- ja markkinointitehtävissä


Suomen työnohjaajat ry:n jäsen
Suomen työnohjaajat ry:n jäsenet ovat koulutettuja ja työnohjauksen eettisiin periaatteisiin sitoutuneita työnohjaajia. www.suomentyonohjaajat.fi